perjantai 31. maaliskuuta 2017

Pupu muutti taloon

Yön aikana kulkennut lumisade alue ylitsemme oli antannut meille kauniin talvisen maiseman. Tuota valkeutta ei kuitenkaan kestännyt pitkään sillä lumi sulasi yhtä nopeasti pois kuin oli tullutkin. Olemme pitkään käveleet jään päällä ja useasti olen pelännyt, että Jero tai Iina satutaa itsensä kun leikkivät keskenään.

Kävimme muutama viikko sitten kierrätyskeskuksessa ja sieltä löysin itselleni tai pitäisikö sanoa kissoille ja koirille erillaisia kankaita ja huopia. Mukaamme lähti myös suloinen pupujussi. Pupu jolla on ruutuhaalarit päällä. Olin varma että tuo hörökorva ei meillä kauaan elä kun sille tehdään kirurginen toimepidä. Jällen kerran yllätyin ja olin väärässä (toistaiseksi). Olenhan aiemmin kertonnut tuosta edellisestä nallesta jonka Iina sai ja hetkeä myöhemmin ei siitä ollut muuta kuin nahka jäljellä. Otin nallen "tyhjän" pää ja täytin sen ajoittain nameilla ja se jos mikä, on ollut Iinasta mukavaa. Nyt tuo pää on kuitenkin jo siinä kunnossa että tuonela kutsuu ja nyt piti saada uusi tilalle.

Nyt vuorostaa Pupu yllätää Iinan. Ajoitain pupun pöksyihin ilmestyy nameja ja siitähän tytöntyllerö tykkää ja heistä onkin tullut hyvät ystävykset. Milloin sitten pöksyt täyttyvät ? Riippuu siitä millon pupu on viimeeksi syönnyt:) Ei nyt sentään, juolahti vain mieleeni. Yleensä illalla kun haluan katsoa esim. telkkaria tai virkata ja Iina innostuu häiritsemään minua. Neidille tulee illalla energia ryöppy ja hän alkaa etsimään tekemistä itseleen ja jos kuka niin mammaa on mukava häiritä. Tälläsillä pienillä nikseillä suon hetken rauhan itselleni Ja tyttö on tyytyväinen:). Eniten ihmettelen sitä ettei pöksyt ole jo hajalla sillä kyseessä on ohut kangas. Tuollaisella puruvoimalla mikä koiralla on olisin jo luullut niin käyvän.
Edeleenkin isoveli on turva ja tuki.

Iinan Pupu.
 Nämä kuvat ovat muutaman päivän takaa
Koiramukset lähtivät messiin kun kävimme hakemassa pesukoneen.

Matkailu avartaa.

Ensimmäinen leskenlehti 2017

Iina: Hei minne työ jäitte tulkaa jo.

Muminaa jostakin maanuumenista. Alä hätäile mää löysin sen... melkein.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Isabella

Bella on päässyt ulkoilemaan päivittäin yksin ja välillä Nekon kanssa. Matriarkka on nauttinnut kevääntulosta nessusta hännänpäähän asti. Iloa ja leikkimielisyyttä riittää ja pihaa juostaan edestakaisin ja välillä puihin hyppien. Myös jokavuotinen mökin katon kuntotarkastus on suoritettu vaikka vielä en ole saannut loppuraporttia sen kunnosta. Kääntelen ja vääntelen tätä kissaa suuntaan ja toiseen niin aina hän olemukselaan jaksaa hurmata minut uudeleen ja uudeleen. Isabella on uskomattoman uskollinen omistajaleen. Useasti ajatuksen menevät hänen myötä hänen ja Nekon pentuihin ja mietiskelen, että ovatkohan hekin yhtä rakastettavia kuin heidän emonsa, toivottavasti ovat perineet tämän ihastuttavan luonteen emoltaan ja tietysti myös ripauksen isältään. Edeleenkin Matriarkka ei hyväksy Iinaa ja se aiheutaa edeleenkin ongelmia jonka kanssa painin päivittäin. Yleensä nämä tilanteet syttyvät nopeasti enkä itse ehdi välittömästi katkaista eripuraa. Suunta on kyllä hyvällä mallilla mutta vielä on tehtävää paljon. Kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta tarvitaa niin eiköhän tästä hyvä tule jonain päivänä. Isabella on jo vaihtamassa talviturkkia kevyempään asuun. Hänellä onkin talvenaikana kasvannuut aivan käsittömättömän suuret villa pöksyt:). On hupaisan näköistä kun hän kävelee eteenpäin, voisin kuvailla näkymää sillä kuin hänellä olisi jotakin pöksyissä:).Pöksyt ovat vielä jalassa mutta ohenemaappäin. Aloin keräämään Bellan karvoja harjasta ja säilytän niitä niin kauan kunnes saan tarpeeksi kasaan niin kokeilen tehdä niistä huovittamalla jotakin, en ole vielä päättännyt mihin muotoon nuo karvat sitten asettelen.
Kuvat ovat muutaman päivän takaisia kun lunta vielä oli.

Bella ja mamma ihmettelemässä kevään ensimmäistä perhosta.








torstai 23. maaliskuuta 2017

Keväinen päivä

Tänään olemme nauttineet kevään lämmöstä ja ulkoileet auringonpaisteessa. Tämän vuoden ensimmäinen aurinkoinen päivä josta olen itsekin voinnut nauttia. Tontimme väliaita on ollut suljettuna jo viikon verran, eikä Jero ja Iina ole oleet ilman valvontaa lammen alueella. Aidan kanssa on ollut ongelmia. Tolppaväli on liian pitkä joistakin kohtaan ja juuri nämä kohdat ovat saaneet kestää kovia kun aidan molemmilta puolilta on siihen hypitty ahkerasti. Nämä heikotkohdat tulevat esille yleensä kun Jero on hävinnyt tontilta. Poika on lähtennyt aidan yli kolme kertaa vuodenvaihteen jälkeen, joten ongelma on ollut jo kauan tiedossa. Yleensä keväisin kun maa on sulannut, käyn tarkistamassa aitatolpat lekan kanssa. Maa on vielä jäässä eikä tolppia ole voitu kiristää, eikä tässä tapauksessa taida olla hyötyäkään. Uudet lisä tolpat saan asenettua vasta kun maa on sulannut. Sain kuitenkin vinkin, jota itse en olisi tullut ajateleeksi ja tänään kävin pystykorvien kanssa sen virittämässä. Varastosta löytyi vain nailon narua, joka valitettavasti tahtoo liikkua kuin itsestään. Pujottelin tuon narun aitaverkon ylimmän "narun" ympäri ja vedin tiukalle. Kummasti verkko antoi periksi kiristys vaiheessa ja nyt vain toivotaan kiristyksen kestävän siihen asti kun saan uudet tolpat laitettua paikoileen.
Tuosta Jeron seikkailuista mainitaan sen verran, että poikaa lähdetään välittömästi hakemaan mutta hän tulee aikanopesati itse takaisin (toistaiseks). Vaikka aidat ovat ympärillä niin valvotusti pystykorvat ulkoilevat aina.

Kävimme myös tutkimassa lampea joko nyt jo näkyisi jään läpi, onko sammakoita menehtynnyt tänävuonna. Sen verran mitä pystyin näkemään niin toistaiseksi ei ole muuta viitettä kuolleista sakuista kuin se mitä Jero ja Iina olivat hyvin kiinostuneita "putouksen" kohdasta. Jälleen on manittava tuosta luottamisesta koirien hajuaistiin ja sen mukaan ainakin muutama olisi menehtynnyt lampeen. Jos ilmat pysyvät näin kauniina niin viikko kakasi niin tiedän enemmän.
Itse en tänään osallistunnu puutalkoisiin mutta Jero ja Iiina olivat ajoittain innolla mukana.
Tämän päivän illakointia:)

video

video
Tässä uuden lumen tulon tuomaa vauhdin hurmaa, olisikohan viimeviikon lopulta.

Harvinaista meidän tontilla, myyrän keko.



Tässä aidan kiristykseni.

Ei vielä näy sammakoita.

Mutta tämäkohta sai mielenkiinnon heräämään.








tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pieniä tassuja

Kyllä vaan, kaikki viittaavat siihen, että meille tulee pikku vauvoja. En ole mitenkään täpinöissäni, muuten vaan olen jo valmistellut tulevaa. Emo itse on hyvin rauhallinen, eikä toistaiseksi valmistele pesää. Tosin minulla on tapana tehdä tuo pesä valmiiksi jonka emo on yleensä hyväksynnyt yllättävän hyvin. Ruoka ollaan jo vaihdettu osittain penturuokaan ja kalsiumia olen lisännyt ruokaan. Entä milloin nuo pienet tassutteliat näkevät päivän valon? . On yleistä että kissan kiima loppuu hyvinkin nopeasti astuttamisen jälkeen, minkä itse olen myös havainnu, mutta nyt sain tietoon luotettavaltataholta ettei näin aina kuitenkaan ole. Ja Juulialla kävi juuri näin. Tiedän astuttamis päivät mutta kiima jatkui vielä useamman vrk ja siksi olen ollut epävarma onko pullat uunissa vai ei. Lasken 9 vk kiiman loppumisesta ja saan päivämäärän 29.4, sitten lasken 60vrk jälleen kiiman loppumisesta ja saan pvä 27.4, tähän on kuitenkin lisättävä/vähennettävä n. 3vrk ja ollaan lähellä synnytystä. Oliko vaikeaa ?? :). Varo aikani on 58-64 päivät. Yleisin taitaa olla tuo 63 vrk tiineys aika. Jospa tälläkertaa saisimme myös pitkäkarvaisen vauvan jota ei tuossa ekassa pesueessa ollut. En ole perehtynnyt siihen kuinka suuri mahdollisuus se olisi jos vain emo on pitkäkarvainen ja kolli lyhytkarvainen. Näilllä eväillä mennään nyt ja katsotaan mitä huominen tuo tullesaan.








maanantai 20. maaliskuuta 2017

Voiko olla totta?

Niin, voiko olla totta että kohdalleni on sattunnut tälläinen sairastelujakso ? Kyllä. Jos en kärsi niska, hartiasärystä olen jännityspäänsäryn kourissa, ja kun olen siitä toipunnut niin silloin alkaa migreeni joka yritää särylään tunkea pieniäharmaita aivosolujani ulos korvistä kovalla päänkivulla. Eikö tässä olisi joo riittävästi kipua kärsitty ? EI, sain vielä vatsataudin:(. Kevät aurinko paistaa ja muuttolinnut lentelevät auroissa mökkimme ylitse juuri sitä mitä olen odotellu ja minä vain sairastelen. Kun kivutmenevät niin koviksi etten voi muuta kuin käpertyä sänkyyn, pimeään makaamaan niin ainoan lohdun tuovat Jero ja IIna jotka käpertyvät aivan kiinni minua, tuhahtaen ja lämpöä tuoden. Pystykorvat nukkuvat yleensä omilla paikoilaan, mutta hekin jaksavat odotaa että mamma paranee ja varmasti saavat menetetyn huomion silloin takaisin.
Eilen illalla yritin jatkaa tuon pikkumaton kudontaa ja sain kuin saikin kavereita auttamaan. Tosin heillä oli "oma lehmä ojassa" ja tarkoituksena ei ollut se minkä kuvan he antoivat:)
Kuvat otettu sisätilassa ja hämärässä, ei laadukaita:(
Jos onni suo niin huomanna olisi tarkoitus kertoa Lollybobista ja missä vaiheessa mennään.
Neko: Miä oon mitta poika, kato kuin paljon sain jo purettua.

Neko: Vaihdetaan väriä ja puretaan tuokin kerä.

Neko: Inkku, mitä sää täälä teet? Iina: mää vaan tsillaan, ei muuta.

Iina: En nuo narunpätkät muo kiinnosta, tai...

Neko: Mää jo sanoin ei tätä enään ja periksi en anna.

Neko: Luovuta jo mamma, sul ei tuota värisilmää ole.

Kudepätkä varas nukahti kesken keikkaa.


Ja sitten oli mittamiehen vuoro.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Arvokas

Useasti puhuessani nelitassuistani sanon "hän tai hänellä" ei tarkoita sitä, että rinnastaisin heidät ihmisen tasolle. Nämä sydämmen ja sohvanvaltaaja karvakamut ovat minulle hyvin arvokkaita ja siksi käytän heistä kohteliampaa muotoa kuin "se tai sillä". Mielestäni sanamuodoista tulee esille se miten paljon lemmikeillä on merkitystä omistajan elämässä, enkä siksi koe tekeväni väärin sanavalinnassani. Kyseisen asian viilaamista esintyy aika paljon lemmikki keskustelupalstoilla siinä missä jokainen meistä tietää muka parhaiten kuinka ja mitä ruokaa lemmikeileen on syötettävä. Aina voi suositella ja kertoa omista kokemuksista. Jokainen meistä on lemmikinsä asiantuntia (tietysti poikkeuksiakin löytyy) ja päätämme itse näistä asioista. Yleensä jokaisen valintoihin on jokin syy jota me muut emme tiedä, miksi siis puuttua näihin asioihin. Jos valinnat mietittyttävät muita on tietysti mukavaa kysyä miksi olet tämän valinnan tehnyt (ystävällisesti) ja mahdollisesti keskustella niistä.


Mamman surusilmä on ihanan näköinen kun hän istuu. Tytöllä on masussa pidemmät karvat ja siksi hän on veikeän näköinen, kuin leninki päällä.


Uudet tekstiilit ja petauspatja ovat mieluisia.

Miu sani paikan vallattua.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Pöksyt narikkaan

Tutkimus matkani narttu koiran elämän ensimmäinen osa on kohta käyty, kun Iinan juoksut alkavat loppumaan. Nämä viikot ovat pitäneet sisällä kysymyksiä joihin olen etsinnyyt vastauksia, yllätys, yllätys, jälleen kerran:). Niin paljon olen ollut tekemisessä ja seurannut kissan kiimailua, huomasin alkavani vertailla niitä keskenään:). Yhdistävän tekiöinä vain lisääntyminen ja kasvannut riski sairastua kohtutulehdukseen ja nisä kasvaimiin. Minulla on ollut myös "putkiajattelu" että kaikki koirat olisivat leikattuja vaikka ympärilläni on kokoajan ollut myös leikkaamattomia koiria, hassua :). Taidan kuitenkin pitää itse selvyytenä jossakin alitajunnassani, että ainakin minun koirat on leikattuja, pakkamenee aivan sekaisin kun mietin näitä hassuja ajatuksiani. Kaikesta huolimatta olen löytännyt yllätyksenä joukon ihmisiä jotka ovat tuoneet esille, etteivät näe mitään syytä leikata omaa koiraansa vaikka heillä ei ole tarkoitusta pennustaa. Leikkaus tulee kysymykseen vasta sitten jos on siihen syy ,terveys. Niin kiimailu kuin juoksut ovat luonnon oikkuja ja kuuluvat asiaan eläinten elämässä. 

On mahdollista, että kun etsin leikkaamatonta narttukoiraa, niin siitä saamani palaute on sekoittannut päätäni entisestään ja nyt olen elännyt siinä ajatuksessa että olen vastuuntunnoton koira ihmisten silmistä jos en Iinaa leikkaa:). Pidän pääni ja liityn toistaiseksi leikkaamattomien koiran omistaien ryhmään.  Huom, puhun narttukoirista.

Iinalle hankitiin juoksuhousut ja nyt ne ovat narikassa odottamassa seuraavaa juoksuja. Tyttö oppi nopeasti että housut laitetaan jalkaan kun tullaan sisälle. Ensin hän hiukan aristeli niiden istuvuutta mutta lopulta tilanne riistäytyi käsistä kun tämä HUOM! ÄLYKÄS yksilö huomasi kuinka hän osaa itse ne risua. Aamun sarastaessa kun heräilin niin ensimmäinen näky oli kun tyttö roikotti pöksyjään suussa "Katso mamma, minun pöksyt" IINAAAAA, pökät jalkaan. Ulos mennessä laitoin pökät odotamaa kaapin päälle sisään tuloa. Jos satuin kuitenkin unohtamaan ne, Iina nappasi pökät suuhunsa ja juoksi sängynpäälle niiden kanssa leikkimään. Eilen ja tänää emme ole enään tarvineet käytää niitä ja nyt jäämme odottelemaan seuraavia juoksu hetkiä mielenkiinnolla.